23.9.2014

Gastronomiaa

Ajattelin herättää blogin henkiin yli vuoden mittaiselta tauolta, mutta en keksi mitään mistä kirjoittaa. Näin ollen luvassa on olutta






Yläpuolella voimme ihastella vasemmalla Brnon ns. omaa olutta, Starobrnoa. Sitä ei ole kovinkaan hehkeällä maulla pilattu, mutta siitä huolimatta on vaikea löytää luolaa missä sitä ei tarjottaisi. Oikealla puolestaan on Svijany, joka on sitten aivan toista maata. Svijanyssä on makua niin että keskivertoa Koff-ihmistä hirvittää, ja se on jopa yleensä halvimmasta päästä oleva olut. Yksi blogimme suosikeista. Molemmat oluet nautittu pihviravintola Lagunassa.


Seuraavana tarjoilemme Klášter -nimistä olutta. Kyseinen juoma on varsin suosittu blogimme keskuudessa, ehkä johtuen sen saannin vaikeudesta. Klášteria nimittäin ei aivan jokaisessa kuppilassa tai kyläkaupassa olekaan tarjolla. Toisessa kuvassa tuopissa lukee Kvasar mutta se, onko tuopissa oikeasti Kvasaria ei ole täysin varmaa. Se kuitenkin on varmaa että kuva on otettu 2014 jääkiekon MM-kisojen aikaan, tarkemmin sanottuna matsissa Tsekki - Tanska jonka Tsekki onnistui tavanomaisesti nuhrimaan. Klášteria blogimme nautti Iron Horse nimisessä rehellisen ruoan ja oluen ravintolassa jossa valitettavasti tupakka käryää yli suositusten. Toinen kuva puolestaan on napattu U Alberta nimisessä mainiossa juottolassa jossa on 5 pöytää, ei musiikkia ja jonne on kovin vaikea löytää ellei sitä tiedä. Oluet vaihtuvat päivittäin. Blogimme suosiossa.


Yllä olevassa kuvassa saamme ihailla kahta eri Rampušák-tuopin kokoa. Oluet nautittu Kabaret Špačekissa. Kyseinen olut ei ole vielä vallannut maailmaa.


Seuraavana on olutsarjamme alasarjan "omalla partsilla" ensimmäinen osa, jossa nautimme Radegast nimistä olutta tölkistä. Kuten näemme, kesä on kuumimmillaan, kukat kukkivat ja linnut laulavat ja olut helmeilee. Tämä olut on hyvä valinta jos tuotetta ostaa yöllä kioskilta.


Seuraavana yllä näemme miten Suomi on Brnossa edustettuna. Kuva otettu paikallisessa supermarketissa.


Nyt pääsemme taas asiaan. Vasemmalla yllä on pari tuubia Poutníkia. Poutník on oluena hyvinkin suosittu ainakin blogimme keskuudessa. Nautintapaikkana tällä kertaa Cafe Podnebi. Täkäläisenä hienoutena mainittakoon ettei Cafe tarkoita suinkaan etteikö sieltä olutta saisi. Poutníkin oikealla puolen saamme ihailla yhtälailla laadukasta ja miellyttävää olutta; Poličkaa. Polička on levinnyt kiitettävän moneen ravitsemusliikkeeseen, mutta sitä ei vielä löydy Lidlin hyllyltä. Kyseinen olut on todella mainio sunnuntai-iltapäivän olut. Miksei muittenkin iltapäivien. Olut nautittu kerrassaan mainiossa Cat Caféssa. Blogimme suosittelee molempia yllä näkemiämme oluita ja nautintopaikkoja.


Pahoittelut aivan ensiksi siitä että yllä vasemmalla on myös ruokaa havaittavissa. Huomatkaa kuitenki kuvan oikeassa laidassa pilkistävät Černá Horan oluet mallia Kvasar. Černá Hora sinänsä ei ole yleensä mitenkään erikoista nautittavaa, mutta Kvasar on. Siihen on nimittäin muikeasti lisätty hunajaa joka näin peittää alleen (kaupassa pullon kyljessä lukevan) 6,5% vahvuuden. Vaarana toki liian hyvä maku suhteessa tehokkuuteen, mutta eihän se ole ketään ennenkään haitannut. Oluet nautittu Avia -nimisessä ravintelissa. Blogimme suosittelee Kvasaria ja Aviaa silloin kun ruoka ei ole loppu. Oikealla puolen saamme ihastella niinkin harvinaista olutta kuin tummaa Slavkovia. Slavkov tunnetaan todennäköisesti Tsekin ulkopuolella paremmin nimellä Austerlitz, joten melko ekslusiivinen olut on kyseessä. Kuvassa esiintymä tumma Slavkov on käyty nauttimassa pääsiäisenä 2014 Slavkovin kylän omassa panimossa, joten autenttisuudesta ei ole tingitty. Hintaa tosin on siihen malliin, että ellei alueen historia kiinnosta eikä ole pääsiäinen, blogimme suosittelee kokeilemista varauksella.


Yläpuolella olemme todella jännän äärellä. Ehkä vastakohtaisin kuvapari koko blogipostauksessa. Vasemmalla kyseessä ekslusiivisessä Bar Který neexistujessa (Baari jota ei ole olemassa). Punaisen drinkin nimi on haihtunut historian havinaan, mutta oranssin nimi on Old Fashioned ja siinä oli tiukka savunmaku. Tässä baarissa ei kannata olutta ottaa, baarin jätkiltä kun löytyy taidot väsätä kirjaimellisesti ihan mitä vaan. Blogimme suosittelee, paitsi oluen merkeissä. Oikealla puolella pääsemme jälleen alasarjaan "omalla partsilla". Tuopin nimi on Dalešický, mutta sisältö tuskin on samaa merkkiä. Joka tapauksessa olemme jälleen tavanneet uuden olutmerkin ja saamme taasen ihastella kuinka puut huojuvat tuulessa.


Yläpuolella oleva olut on poikkeuksellisesti nautittu matkalla Tsekin rajojen ulkopuolella, niinkin kaukana etelässä kuin Belgradissa. Lav oli oluen nimi ja maku oli kohtuullinen. Parasta kuitenkin oli kuin sai sanoa tiskillä "Kän ai häv sam Laav?" ja vastaus oli joka kerta "Jees.". Blogimme suosittelee Blegradissa käyntiä kerran elämässä, mutta ei toista kertaa.


Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä; Výčep na stojáka. Oluet vaihtuvat viikoittain tai useammin ja laatu on aina taattua. Baarin tarjoilijatkin vaikuttavat viimesen päälle oluen asiantuntijoilta. Erikoisuutena paikassa saa myös olutta šnyt-muodossa, jolloin tuopista on vaahtoa noin 80%. Listalla joskus löytyy myös huikeaa Amber Alea jossa vaahto on kuin karamellia vetelisi. Aivan huikea paikka, blogimme suosittelee enemmän kuin laki sallii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti