27.9.2014

Jalkapallopäivä: FC Zbrojovka Brno - FC Viktoria Plzeň

Vihdoin blogimme pääsee asiaan. Koitti päivä jolloin Brnon oma Zbrojovka oli kohtaava tämän päivän Tsekin jalkapallon ykkösen eli Viktoria Plzenin. Plzen toki tunnetaan muualla päin Eurooppa Pilseninä oluesta johtuen. Verrattuna muihin jalkapallokohteisiin Brno on todella helppo valinta. Ei tarvita junia tai mitään vaikeampaa kaukoliikennettä. Kaupungin serbialainen jalkapallostadion sijaitsee mukavasti lähempänä kuin lähiössä, joten riittää että ottaa ratikan 1 tai 6 ja hyppää ulos Semilasso -nimisellä pysäkillä ja kävelee vasemmalle Riegrovaa pitkin. Jos unohtui ottaa olut ja sen välttämättä tahtoo tehdä etukäteen niin pubejakin on matkalla ainakin kaksi. Toki valveutuneemmat ovat ottaneet oluensa jo jossain muualla. Huomattakoon että stadionilla ei ole ongelmaa oluen ottamisessa katsomoon, kunhan sen ostaa alueen sisältä ständiltä.


Blogimme saapui hyvissä ajoin stadionille ja ehti jonottaa oluet ja löytää paikat ennen kuin alkuvihellys tapahtui. Paikka oli kiitettävän täynnä, 6491 silmäparia todisti ottelua. 12550 paikalle mahtuu mutta käsittääksemme nykyään puolitäysi stadion on hyvä saavutus. Kaukana ovat ne päivät kun ottelua Sparta Prahaa vastaan saapui katsomaan 44000 ihmistä. Stadionkin oli silloin Metallicalle kelpaava. Mainittakoon että syyskuun 27. päivän keli oli aivan huikea, lämpöä noin 20 astetta ja muutama hävettävän hajavainen pilvenhattara taivaalla. Hiki lensi istuessa.


Plzenistä oli saapunut paikalle huikea, nopeasti laskettuna noin 30 hengen seurue, joka onnistui luikauttamaan jopa yhden pommin kesken ottelun.


Kuuluttaja yritti kovasti opastaa että valkoiset/punaiset paperit on nostettava ilmaan minuutilla 10 ja laskettava alas ajassa 11min, mutta kovin vaikeaa se oli. No, yritystä sentään oli.


Samana päivänä pelattiin Prahan derby eli Sparta vs Slavia, jonka vuoksi meidän ottelumme pelattiin suht aikaseen eli jo klo 15. Tästä suivaantuneena paikalliset tosifanit olivat kyhänneet melkein luettavan julistesarjan jossa valitetaan asiasta. 


Kuten asiaan kuuluu, Plzen sai täysin ansaitsemattoman ja sukelletun rangaistuspotkun.


Tästä ei luonnollisesti tykännyt paikallinen kerho joka nimestä päätellen ei niinkään keskity jalkapalloon vaan enemmän katutappeluun. Jokaisella toki on oma paras tapansa fanittaa. 


Ottelun antimissa ei ollut valittamista. Olut oli Černá hora -merkkiä eikä (kuten blogimme odotti etukäteen) Starobrnoa. Viereen sai makkaraa tai sipsejä. Makkara oli noin 3 kertaa KuPS:n peleissä tutuksi tullutta Hiillosmakkaraa kookkaampi. Alla havainnollistaminen oluesta ja sipseistä. Hyvin maukas yhdistelmä. Hintaa oluelle tuli 30 Tsekin kruunua eli muutama sentti päälle euron.


Myyntikoju ei ollut todellakaan liian kaukana kuten kuvasta voi päätellä.


Ihailkaamme seuraavaksi stadionin lähimiljöötä.


Joukkokuljetus pois areenalta oli todellakin viimesen päälle hoidettu. Itse toki blogimme valitsi jalkautua muuta tietä pois ettei kävisi liian helpoksi.


Matsista pois päästyämme ja pari tuntua levyteltyämme oli aika jälkipelien. Totta, jälkipelit pitäisi aloittaa samantein, mutta tällä kertaa oli gastronomisista syistä tehtävä poikkeus. Jälkioluiden pitopaikaksi valikoitui paikka nimeltä Iron Horse, aivan Hrnčirskan ratikkapysäkin edessä.


Iron Horsessa blogimme valitsi ravinnoksi valistuneesti tällä kertaa grillattua Hermelin juustoa.


Ja Tři sestry olutta. Hermelin ja Tři sestry olivat todella maukkaasti toisiaan täydentävä yhdistelmä joihin tulee varmasti palattua toistekin.


Loppukaneettina sanottakoon, että päivä oli erittäin onnistunut. Futismatsi päättyi valitettavasti 2-3 Plzenille, mutta katsojan näkökulmasta viisimaalinen ottelu on aina hyvä ottelu. Ottelussa tarjoilu pelasi ja olut oli hyvää, jopa muovituopista nautittuna. Matsin jälkeen Iron Horse osoitti jälleen miksi Tsekinmaan palvelukulttuuri on Suomea 700 vuotta edellä ja Tři sestry ja Hermelin tekivät vaikutuksen. Ei tästä voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että liput Sparta Prahaa vastaan lähtevät ostoon heti kun ne myytäväksi ilmestyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti